100 hyötyä ammattijärjestäjän avusta

Usein kuulen työssäni mietittävän, että mitä hyötyä on ammattijärjestäjän tilaamisest?

Ihan ensimmäinen, näkyvin hyöty on se, että raivaus ja järjestäminen etenee tehokkaasti ja loogisesti järjestämisen aikana. Lisäksi pikku hiljaa huomaa paljon muita hyötyjä siinä omassa arjessa. Tässä listattuna 100 ensimmäistä.

1. Avaimet löytyvät aamulla etsimättä

Jokaisella tavaralla on kotona oma paikka mihin se käytön jälkeen palautetaan.

Näin tavarat löytyvät paikaltaan.

2. Voit tehdä vähemmän töitä

Kun tiedät mitä omistat, virhe- ja tarpeettomat ostokset vähenevät. Näin tarvitset vähemmän rahaa elämiseen. Sinulle jää enemmän rahaa säästöön tai sitten voit jopa vähentää työtuntejasi.

3. Vaatekaapissasi on vain sopivia vaatteita

Aamulla voit ottaa kaapistasi minkä vaatteen tahansa. Kaikki kaapissa säilytettävä on sopivaa. 


4. Saat turvallisen kodin

Kun kodissa on tavaroita sopiva määrä ja oikeilla paikoillaan, palokuorma vähenee ja liikkuminen on helpompaa. Mahdollisuus kompasteluun ja kaatumiseen vähenee.

5. Opit sanomaan ilmaistavaroille EI

Tavaroista luopuminen opettaa kriittistä suhtautuminen uusiin tavaroihin.

Tällöin osaat kieltäytyä sinulle turhista ilmaistavaroista.

6. Et maksa turhista neliöistä

Luopumalla turhista tavaroista huomaat, että ei sinun tarvitsekaan muuttaa isompaan asuntoon.


7. Löydät kuitit ja todistukset helposti

On helppoa löytää tietty takuukuitti tai todistus, kun kaikki paperit ovat järjestyksessä ja omalla paikallaan.

8. Harrastuksiin lähtö helpottuu

Ammattijärjestäjän kanssa mietitään oikeat säilytyspaikat harrastustarvikkeille.

Lähtö on helppoa, kun kaikki on jo valmiina.

9. Voit kutsua vieraat sisälle vaikka he tulisivat ilman ennakkoilmoitusta

Kun kodissasi on jonkunnäköinen perussiisteys, ei sinun tarvitse häpeillä kotiasi.

Opit myös arvostamaan kotiasi ja tavaroitasi, jolloin opit pois häpeästä.

10. Et tarvitse lisää säilytyskalusteita

Raivauksen alussa on täysin väärin mennä ensin ostamaan uusia säilytyskalusteita.
Kun olet käynyt tavarasi läpi, huomaat, että et tarvitsekaan uusia säilytyskalusteita.


11. Lastenhuone on helppo siivota

Kun leluja on kohtuullinen määrä ja kaikella on oma paikkansa, on helppo palauttaa lelut paikalleen.

12. Et osta vaatekaupasta virheostoksia

Kun tiedät oman tyylisi ja sen, mitä kaapissasi on, et tee virheostoksia.

13. Voit aloittaa uuden harrastuksen

Opit huomaamaan, mikä on itsellesi tärkeää ja mihin haluat aikasi käyttää.

Voit aloittaa vaikka uuden harrastuksen.

14. Paperinkeräyskassia ei tarvitse viedä niin usein

Opit irtautumaan mainospostista, ne herättävät vain ostohalua.

"Ei mainoksia"- kyltti vähentää kotiin tulevan paperin minimalistiseksi.

15. Sinulla on enemmän vapaa-aikaa

Kun aikasi ei mene tavaroiden pyörittelyyn ja siivoamiseen, sinulle jää enemmän aikaa tehdä sitä mitä oikeasti haluat.

16. Saat helposti siivottavan kodin

Kun kaikilla tavaroilla on paikka ja opettelette palauttamaan kaiken heti paikalleen, siivous tarkoittaa pelkkää siivousta. Lisäksi mahdollinen epäjärjestys on todella helppo poistaa kun kaikilla tavaroilla on omat paikkansa.

17. Sinun ei tarvitse etsiä tavaroita

Arjesta menee suuri osa tavaroiden etsimiseen. Kun kaikella on oikeat, loogiset paikat, ei tarvitse tavaroita etsiskellä.

18. Opit kieltäytymään turhista tavaroista.

Kun saat kotiisi, elämääsi ja arkeesi järjestystä, opit näkemään mikä on tärkeää ja mikä on sinua varten. Opit kieltäytymään turhista tavaroista, jotka ovat vaan elämässäsi haittana.

19. Opit arvostamaan aikaasi

Tiedät, mitä haluat tehdä ja mitä et. Voit luopua omaa aikaasi vievistä asioista, jotka eivät tunnu sinusta miellyttäviltä tai tarpeellisilta.

20. Voit vanhempanakin jäädä asumaan kotiisi

Kun kodissasi on vain tarpeelliset tavarat ja ne on järjestetty käytön ja liikuntakykysi mukaan, on helpompi asua omassa kodissasi vanhempanakin. Lisäksi kun tavaroilla on oikeat paikat, on ulkopuolisten avustajienkin helppo löytää tarvitsemansa.

21. Voit tilata siivoojan

Kun kodissasi on kohtuullisesti tilaa ja tavaroilla omat paikkansa, voit tilata siivoojan. Jos tavaraa on paljon joka puolella, ulkopuolisen siivoojan on hankala työskennellä.

22. Opit kyseenalaistamaan tarpeesi

Kun haluat ostaa jotain, olet oppinut kyseenalaistamaan halusi. Osaat miettiä, että onko kyseessä vaan hetkellinen mielihalu ja todellinen tarve

23. Opit päästämään irti tavoitevaatteista

Ymmärrät että miksi haluat säästää tiettyjä vaatteita. Niiden sisältämän muiston ja mielikuvan vuoksi vai aidosta halusta käyttää niitä vielä, jos ne mahtuvat päälle.

24. Voit luopua ylimääräisistä varastotiloista

Jos sinulla on käytössä vuokravarasto tai olet vienyt tavaraa säilytykseen sukulaisille, opit, että käymällä ne läpi ja turhasta luopumalla saat omaisuutesi mahtumaan kotiisi.

25. Kierrätys on helpompaa

Ammattijärjestäjän avulla saat kotiisi tehtyä toimivan kierrätyspisteen ja poislähtevien tavaroiden säilytysratkaisut.

26. Saat viihtyisän kodin

Kun kodistasi on karsittu turhat tavarat pois, saat esille sinulle tärkeät tavarat sekä tilan, jossa voit rentoutua.

27. Voit tehdä sitä mitä itse haluat

Opit ajattelemaan ajankäyttöäsi ja ymmärrät, kuinka paljon teet asioita muiden vuoksi. Opit ottamaan myös itsellesi aikaa.

28. Saat ulkopuolisen ajatuksia säilytysratkaisuihisi

Ammattijärjestäjän avulla saat uusia näkemyksiä tavaroiden säilytyspaikkoihin ja tapoihin.

29. Parisuhteesi voi paremmin

Usein kotona oleva sotku ja epäjärjestys aiheuttaa parisuhteeseen kitkaa. Kun tavaroita on vähemmän ja niillä on omat paikat, järjestyksen ylläpito on helpompaa.

30. Opit päästämään irti puhelimesta

Alat huomaamaan, että mihin aikasi menee ja mikä on tekemistä, mitä haluat tehdä. Tällöin opit kriittisemmäksi puhelimenkäyttäjäksi.

31. Et osta kotiin kymmenettä pakettia kahvia

Kun tiedät mitä ruokakaapeissa on ja kaikki on järjestyksessä paikallaan, sinun ei tarvitse ostaa tavaroita varmuuden vuoksi.

32. Voit päästää irti perintötavaroista, joita et halua

Ammattijärjestäjän avulla opit kriittiseksi tavaroiden säilyttämisen syihin. Jos joku tavara aiheuttaa pahaa mieltä, ei sitä ole pakko säilyttää.

33. Et maksa turhaan muistutusmaksuja

Joskus postissa tulevat laskut joutuvat hukkaan ja lopulta joudut maksamaan muistutuslaskussa olevat kulut. Kun kodissasi on toimiva tulevan postin käsittely, ei laskutkaan häviä mihinkään.

34. Sakset löytyvät käden käänteessä

Jokaisella tavaralla on kotona oma paikka mihin se käytön jälkeen palautetaan. Näin ne löytyvät paikaltaan.

35. Voit tavata enemmän ystäviä

Kun aikasi ei kulu tavaroiden pyörittelyyn, sinulle jää enemmän vapaa-aikaa. Sekä opit arvostamaan omaa aikaasi, tee sitä, mistä tykkäät. Vaikka tapaa niitä ystäviä.

36. Et tee turhia kosmetiikkaostoksia

Tiedät, mitä sinulla on kotona kaapissa ja mikä sinulle sopii. Tällöin et osta turhia tuotteita

37. Eteisessä ei ole kenkävuorta

Ammattijärjestäjän kanssa saat eteiseen teille sopivan järjestyksen. Ainoastaan käytössä olevat kengät ovat käden ulottuvilla. Muut säilytyksessä niille sopivalla paikalla.

38. Voit käydä kotikutsuilla ilman ostopakkoa

Opit tunnistamaan oikean tarpeen uusille tavaroille. Lisäksi tiedät, mitä omistat etkä osta virheostoksia.

Opit myös kieltäytymään uusista tavaroista.

39. Työntekosi tehostuu

Ammattijärjestäjän kanssa saat siistin työpisteen, jossa tavaroita on sopivasti ja omilla paikoillaan. Opit myös ajankäyttöä, jolloin työntekosi on tehokkaampaa.

40. Pyykkihuolto on sujuvampaa

Kun vaatekaapeissa on vain käyttövaatteet ja kaikella on paikkansa, pyykkihuollostakin tulee sujuvampaa

41. Säästät rahaa

Kun ostat vain tarpeeseen ja harkitusti, säästät rahaa.

42. Sinulla on tilaa kaapissa

Kun kaapeista puuttuu turhat tavarat ja tyhjää tilaa on suositeltu 25%, on helppo ottaa ja palauttaa tavaroita kaapista.

43. Löydät työkalut tarvittaessa

Sinun ei tarvitse etsiä vasaraa tai ruuvimeisseliä, kun kaikki työkalut on paikallaan


44. Vaatehuoneeseen mahtuu sisälle

Poistamalla vaatehuoneesta tarpeettomat ja sinne kuulumattomat tavarat, saat väljyyttä, jolloin vaatehuoneen käyttö on helpompaa.

45. Nukut paremmin

Makuuhuoneesta turhat tavarat ja kasat poistamalla sinne tulee seesteisempää ja siivouskin on helpompaa.

46. Lapsesi oppivat että uusia leluja ei osteta jatkuvasti

Kun perheessäsi opetellaan tekemään harkittuja ostoksia, oppivat lapsetkin arvostamaan omistamiaan leluja.

47. Et saa enää lahjoja, joita et halua

Opit, että voit pyytää vieraita olla tuomatta lahjoja tai sitten rohkaistut pyytämään jotain mitä oikeasti tarvitset.

48. Sinun ei tarvitse heittää pois vanhaa ruokaa

Kun keittiön kaapit ja jääkaappi on järjestyksessä, ruokaa ei pääse vanhenemaan.

49. Raivaaminen tehostuu

Ammattijärjestäjän kanssa yhdessä toimiminen on tehokkaampaa ja loogisempaa kuin yksin puurtaminen.

50. Pihavarastosta löytyy tarvittavat tavarat

Kun pihavarastossa on vain tarpeellisia tavaroita loogisesti järjestettynä, on tarvittavien tavaroiden hakeminen varastosta helppoa.

51. Kausivalot löytyvät helposti, kun niitä tarvitset

Kun ulkovalot ovat loogisesti säilytettynä, ei niitä tarvitse etsiä. Lisäksi oikein säilyttäessä sinun ei tarvitse availla niitä solmusta.

52. Sinun ei tarvitse muuttaa isompaan asuntoon

Kun tavaramäärä ei kasva jatkuvasti, ei sinun tarvitse muuttaa isompaan asuntoon.

Kun järjestät tavarasi, elämäsi ja ajankäyttösi, opit arvostamaan myös itseäsi ja aikaasi.

53. Opit arvostamaan itseäsi

Kun järjestät tavarasi, elämäsi ja ajankäyttösi, opit arvostamaan myös itseäsi ja aikaasi.


54. Opit nauttimaan vapaa-ajasta

Ammattijärjestäjän avulla saat kotiisi järjestyksen, jota on helppo ylläpitää. Tällöin vapaa-aikasi ei mene siivoamiseen ja järjestelyyn.

55. Saat vihdoin käytännöllisen vaatekaapin

Vaatekaapin läpi käymiseen saa menemään paljon aikaa. Ammattilaisen kanssa työ on reipasta ja vaatteita koskevat päätökset tulee tehtyä heti.

56. Sinun ei tarvitse etsiä auton lämmitysjohtoa.

Jokaisella tavaralla on kotona oma paikka mihin se käytön jälkeen palautetaan. Näin ne löytyvät paikaltaan.

57. Kotiisi ei keräänny matkamuistoja

Opit siihen, että matkat voi muistaa valokuvienkin kautta. Huomaat, että matkamuistot ovat usein vain tusinakrääsää, joita et tarvitse matkan muistamiseen.

58. Tulet tietoisemmaksi tekemisestäsi

Kun opit arvostamaan aikaasi, huomaat millainen tekeminen on sitä, mitä haluat tehdä.

59. On helppo aloittaa leipominen

Järjestämällä leipomiseen liittyvät tarvikkeet yhteen paikkaan, ne löytyvät aina kun on leipomisen aika.

60. Kirjahyllyssäsi on tilaa

Karsimalla pois kirjat, jotka eivät kosketa tai kiinnosta sinua, saat tilaa kirjahyllyyn. Tai kaikki kirjat mahtumaan yhteen hyllyyn.

61. Aikasi ei kulu tavaroiden etsimiseen

Suuri osa ajata kuluu töissä ja kotona tavaroiden etsimiseen. Kun kaikella on paikkansa ja opetellaan palauttamaan ne heti paikalleen, aikaa ei kulu etsimiseen.

62. Ruuanlaitosta tulee mukavaa

Kun keittiö on järjestyksessä ja tiedät mitä kaapeissa on, ruuanlaittokin on mukavampaa.

63. Et unohda vanhempainiltaa

Kun kaikki laput, tiedotteet ja menot kerätään yhteen paikkaan, jokainen tietää, mitä on tulossa. Näin et unohda mennä tärkeisiin tai sovittuihin tapaamisiin.

64. Keräilytavarasi saavat arvoisensa säilytyspaikan

Usein keräilytavarat ajelehtivat monessa paikassa. Ammattijärjestäjän kanssa keksitään niille paikat, jossa voit niitä katsella tai jossa ne ovat oikein säilytettynä.

65. Voit vuokrata juhlamekon

Kun vaatekaapissasi on vain niitä vaatteita, jotka on käytössä, ymmärrät, että on turha ostaa pukua kertakäyttöiseksi. Voit myös vuokrata itsellesi puvun.

66. Siivouspäivä ei ole painajainen

Kun kodissasi on sopivasti tavaraa, kaikella omat paikkansa ja tavarat palautetaan omille paikoilleen, on helppo siivota. Silloin ei tarvitse ensin raivata.

67. Tietokoneesi toimii nopeammin

Poistamalla tietokoneestasi kaiken ylimääräisen, mitä ei tarvita, konekin toimii nopeammin.

68. Varastosi ei ole täynnä

Ymmärrät, että tavaroiden varastoiminen on turhaa. Opit tekemään heti päätöksen tavaran säilyttämiseksi tai eteenpäin laittamiseksi.

69. Muuttaminen on helppoa

Ammattijärjestäjän apu auttaa tavaramäärän hallitsemiseen, jolloin muuttokin on helpompaa. Ammattijärjestäjän voi tilata myös auttamaan pakkaamaan ja auttamaan muuton ongelmissa.

70. Saat auton autotalliin

Auto mahtuu talliin, kun siellä on säilössä vain sinne kuuluvat tavarat. Ammattijärjestäjän kanssa autotalli tulee raivattua tehokkaasti

71. Löydät lomamatkalle kesähepeneet hetkessä

Talvella lomalle lähtiessä on usein kesävaatteet hukassa. Kun kausivaatteet on asianmukaisessa säilytyksessä, löydät ne helposti.

72. Sinulla on pienempi riski sairastua

Pöly ja bakteerit kotona voivat aiheuttaa allergisen reaktion tai muita ongelmia. Kun kotisi on väljempi ja turhat tavarat ovat poissa, on helpompi siivota.

73. Kaappisi ovat järjestyksessä

Kun kaappisi ovat järjestetty ja niihin on jätetty sujuvan käytön vuoksi tilaa, on helppoa palauttaa tavarat paikalleen ja kaappisi pysyy järjestyksessä

74. Mahdut saunomaan aina kun haluat

Monella suomalaisella sauna on muuttunut varastoksi. Ammattijärjestäjän kanssa sauna saadaan sille tarkoitettuun käyttöön ja tavarat löytävät oikeat säilytyspaikat.

75. Kriisin keskellä on helpompaa selvitä arjesta

Kun kotisi on jonkunnäköisessä järjestyksessä ja arjessa on rutiineja, on helpompi selvitä perheen sairastaessa tai isomman kriisin keskellä.

76. Pakkasaamuna pipo ja hanskat löytyvät etsimättä

Kun tavaroilla on omat, loogiset paikat ja opettelet laittamaan ne paikalleen, ei tarvitse tavaroita etsiä.

77. Tiedät, mihin laittaa puutarhatyökalut

Kun varasto on järjestyksessä ja tavaroille on suunniteltu paikat myös talvisäilytykseen, ei sinun tarvitse täyttää varastoa talveksi ääriään myöten.

78. Lapsilla on luistimet koulussa tarvittaessa

Jokainen tietää, että lasten ilmoitukset koulussa tarvittavista liikuntavälineistä tulee aina viime tipassa, yleensä aamulla. Kun tiedät, missä välineet ovat ja säilössä on vain sopivan kokoisia, on helppo hakea tarvittavat välineet varastosta, omalta paikalta.

79. Voit ansaita rahaa

Usein tavaroita raivatessa tulee vastaa esineitä, jotka kannattaa myydä. Näin sinä pääset turhasta tavarasta eroon ja saat rahaakin.

80. Saat nopeammin järjestystä kotiin

Ammattijärjestäjän kanssa tavara- tai paperikaaos saadaan selätettyä nopeasti ja tehokkaasti. Ulkopuolinen antaa tavaroihin uusia näkökulmia ja yhdessä tekeminen on myös mukavampaa.

81. Taloa rakentaessa saat kerralla toimivat säilytysratkaisut

Ammattijärjestäjän voit tilata apuun myös miettiessäsi säilytysratkaisuja uudisrakennukseen tai remontoitavaan kotiin.

82. Selviät pesän tyhjentämisestä

Ammattijärjestäjä auttaa tilanteissa, joissa sinun pitää selvitä suuresta määrästä tavaraa.

83. Pyykkipäivästä tulee sujuva

Kun pyykkihuolto on sovitettu teidän perheenne tarpeisiin ja arkeen, se kulkee arjessa mukana, eikä ole enää pakkopullaa.

84. Pääset heti eroon kierrätettävistä tavaroista

Minä ammattijärjestäjänä vien mukanani kierrätykseen menevät tavarat asiakkaan niin halutessa. Esim. lehdet, pahvit, metallit yms. Lisäksi voin viedä lahjoitettavat vaatteet tai tavarat, näissä suosin matkan varrella olevia lahjoituspisteitä.

85. Työpaikalla ei aika mene etsimiseen

Ammattijärjestäjä toimii myös yrityksissä. Raivaaminen ja tavaroiden looginen järjestäminen on ensisijaisen tärkeää paikoissa, joissa useat ihmiset käyttävät samoja tavaroita.

86. Voit lomailla, kun olet lomalla

Sinun ei tarvitse enää käyttää lomiasi tavaroiden raivaamiseen, kun olet sen tehokkaasti kerran tehnyt.

87. Kotonasi on perussiistiä

Kun opettelet palauttamaan tavarat aina paikalleen, huomaat, että järjestys pysyy kotona.

88. Selviät lapsiperhearjesta

Ammattijärjestäjän avulla saat kotiisi järjestystä sekä tavarat löytävät loogiset säilytyspaikat. Silloin sinun on helpompi pyörittää kotonasi lapsiperheen kiireistä arkea.

89. Kaapissasi ei ole 10 kpl huonoja toppahousuja

Opit, että on turhaa pitää kaappeja täyttämässä sopimattomia vaatteita vaan voit laittaa ne oikeasti kierrätykseen tai myyntiin.

90. Siivoukseen kuluu huomattavasti vähemmän aikaa

Koti, jossa on sopiva määrä tavaraa omilla paikoillaan, on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa siivota.

91. Sinun ei tarvitse säilyttää kaikkia lasten piirroksia

Opit, että ei kaikkea voi, eikä kannata säilyttää. Halutessasi voit ottaa myös taideteoksista kuvia ja vaikka tehdä niistä kuvakirjan

92. Opit, että tarpeeksi hyvä riittää

Jokaisella on omat vaatimukset järjestykselle. Ammattijärjestäjän kanssa opit, että joskus on tarpeen ymmärtää, että tarpeeksi hyväkin riittää.

93. Joulusiivous tarkoittaa viikkosiivousta

Ei enää paniikkisuursiivouksia ennen joulua. Kodissa pysyy perussiisteys, kun tavarat on omilla paikoillaan. Tällöin riittää perussiivous. Jopa jouluksi.

94. Et pelkää enää veroilmoituksen jättämistä

Kun paperit ovat järjestyksessä, löydät helposti myös veroilmoitukseen tarvittavat tiedot.

95. Ei kadoksiin jääviä ajoissa ostettuja lahjoja

Jos ostat ajoissa joulu- tai muita lahjoja, on sinulla tietty säilytyspaikka niille. Näin ei tarvitse miettiä myöhemmin, että missä ne ovat vai mitä olikaan.

96. Et osta turhia joulukortteja

Kun tiedät, mitä omistat ja käyttämättömät postikortit ovat tietyssä paikassa, pystyt ensin käyttämään joulukortit sieltä sekä sen jälkeen ostaa tarvittavan määrän uusia.

97. Tavarat ovat oikeassa paikassa

Yhdessä mietimme parhaat säilytyspaikat tavaroille. Oikea paikkahan on siellä missä niitä käytetään. Eikä eniten käytettyjä juttuja kannata jemmata yläkaappien kätköihin.

98. Voit lähteä aamulla liikkeelle lämpimällä autolla

Usein ihmisellä on autotalli, mutta se on täynnä muuta tavaraa. Auto mahtuu talliin, kun siellä on säilössä vain sinne kuuluvat tavarat. Ammattijärjestäjän kanssa autotalli tulee raivattua tehokkaasti

99. Ei joululahjastressiä

Ymmärrät, että on turha ostaa joululahjoja pakon edessä. Et osta turhia lahjoja, mahdollisesti jopa opit kirjaamaan muistiin lahjaideoita vuoden mittaan.

100. Arki muuttuu sujuvammaksi

Kaiken kaikkiaan, kun kotia saa raivattua ja järjestettyä, usein sama heijastuu ajankäyttöön ja sitä myöden arki muuttuu sujuvammaksi.

Jos näistä joku auttaisi sinuakin, soita heti 040 7484735 tai laita viestiä täältä.

Jos innostuit raivaamisesta, tästä voit tilata itsellesi uutiskirjeen, jossa parin viikon välein hyviä järjestämisvinkkejä. Saat lisäksi heti Järjestyksen A ja O - näin pääset raivauksessa alkuun- oppaan.