Joulusiivous vai raivaus? Perusvinkit kodin raivaukseen

20.11.2018

Harrastatko sinä joulusiivousta?

Minä siivoan jouluksi ihan niinkuin normaaliksi viikonlopuksi. Paitsi koirakotina täytyy välillä joulunakin ulkoiluttaa imuria.

Mutta siis miellän yleensä keskustellun joulusiivouksen sisällön lähinnä jouluraivaukseksi.

Tai loppuvuoden raivaukseksi. Martathan sanoo, että siivoa kaapit, jos aiot viettää joulusi siellä.

Kuitenkin kannatan silloin tällöin kodin raivausta, läpikäymistä ja siinähän samalla tulee ne kaapitkin pyyhittyä pölyistä.

Tällä hetkellä käyn läpi itse kaappejamme, johtuen ehkä hetki sitten valmistuneesta ulkovarastostamme ja siitä ilosta, että taas alkaa tavarat löytää paikkansa.

Marie Kondo kehottaa käymään kodin kerran läpi, ja sitten ei tarvitse enää ikinä raivata.

Itse olen vuosien varrella käynyt kotiamme läpi milloin milläkin periaatteella, myös konmarin keinoin. Kuitenkin elämä ja tilanteet muuttuvat ja itselläni ajatusmaailmassa on käynyt suurin muutos.

Tavarat ja niiden säilöminen alkaa olla hyvin pienessä osassa elämääni, joten taas löydän kyllä valtavasti meille tarpeetonta tavaraa kodistamme.

Sillä, että tekeekö siivousta / raivausta jouluksi vai kevääksi tai silloin tällöin vähän, ei ole merkitystä.

Tärkeämpää on ymmärtää syyt liian tavaran kerääntymiseen ja lopettaa turhien tavaroiden haaliminen.

Turhien tavaroiden lisääntymisen estämisen ainoa keino on miettiä, miksi ostaa?

Ostaako tarpeeseen vai siksi että on tylsää, kaipaa pientä piristystä arkeen tai ostaako siksi kun muillakin on samoja tavaroita?

On myös hyvä laittaa postilaatikkoon "ei mainoksia"- kyltti. Mainosten lueskelu saa aikaan tarpeetonta ostamisen tarvetta. Samoin ajan viettäminen kauppakeskuksissa, sieltä kuitenkin tarttuu useimmiten mukaan tarpeetonta tavaraa tai vaatetta. Sitä on syytä opetella välttämään. Menee vain kun on tarvetta, mukana on syytä olla ostoslista tai tarkka suunnitelma.

Sitten on syyt turhan tavaran kerääntymiseen.

Usein tavaraa on niin paljon että ei tiedä, mistä aloittaisi. Aloita siitä, mikä eniten ärsyttää.Onko se sitten vaatehuone, keittiön tasot tai eteinen. Kunhan jostain aloitat.

Ota käteen ensimmäinen tavara ja mieti, onko se käytössä, säilyttämisen arvoinen vai saako se mennä?

Muutamia asioita, joita voi miettiä:

Tarvitsetko sitä? Onko sitä tarvittu milloin viimeksi? Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua, jos luovut siitä?

Ja sitten kun mieleen nousee ajatuksia,

-Tämä oli kalliskin. Yritä myydä, jos mahdollista. Jos ei onnistu, mieti, että olisiko kuitenkin siitä kalliista tavarasta jollekin muulle enemmän iloa, tulisiko se jollekin muulle käyttöön. Itselle tarpeeton, kallis tavara aiheuttaa enemmän harmitusta ja negatiivista mieltä.

-Tämän olen saanut lahjaksi. Ei lahjoja ole pakko säilyttää. Olisiko lahjan antaja halunut, että sinun on pakko pitää lahjaa, jos et siitä pidä, tai se ei enää sovi teille. Jollekin muulle se lahja voi tuottaa iloa enemmän.

-Tämän aion korjata joskus tai mahtua vaatteeseen joskus. Tuleeko se päivä? Korjaukseen voit antaa aikaa vaikka viikko. Jos ei tule korjattua, laita kyseinen tavara pois. Pienet tavoitevaatteet on toinen juttu. On ok säästää jotain. Mutta mieti tarkkaan, että jos siihen mahtuisit, haluatko vielä pukeutua siihen. Onko vaate niin ajaton, että se sinua pukee silloinkin vai onko kyseessä joku teinivuosien vaate.

-Tämän säästän lapsille tai jälkipolville. Onko sen tavara sinun muistojasi vai lapsille mieluinen? Jos lapsi on sen verran iso, voit kysyä asiaa. Lapset eivät välttämättä näe samalla tavalla tavaroiden historiaa. Jos kyseessä on joku astia tai koriste-esine, mieti, miksi säästät lapsille, onko se itselläsi käytössä? Miksi ei? Haluaako lapsesi sen käyttöön?

Sitten kun tavaroita käy läpi, alkaa kertymään kaikenlaista ylimääräistä.

Roskat on helppo lajitella roskiin mutta se kaikki muu. Jos olet myyvää tyyppiä, voit kerätä tavaraa itsepalvelukirpputorille tai laittaa heti myyntiin netin myyntipalstoille. Jos et ole, voit viedä lahjoitukseen tavarat.

Tavaroiden myynti ja hävittäminen on työlästä. Se ehkä on paras asia hillitsemään uuden ostamista.

Mutta siihen joulusiivoukseen.

Minä siis kävin kaappeja läpi, pidin viikkoa kirpputoripaikkaa. Olen parissa viikossa päässyt eroon noin 300 tavarasta ja saanut muutaman satasen rahaa.

Aloitan joulun odottelun laittamalla muutamia joulukoristeita, viikkosiivouksia tekemällä ja nauttimalla tunnelmasta, perheestä ja ystävistä sekä hyvästä ruuasta. Ei joulusiivouksesta kannata ottaa stressiä, tulee se joulu puunaamattakin.

Miten sinä teet joulusiivouksen? Kommentoi alle