Mitä voi tehdä, kun vanhemmilla tai sukulaisella on paljon tavaraa?

27.08.2020

Mitä voi tehdä, kun vanhemmilla tai sukulaisella on paljon tavaraa?

Tämä on kysymys, johon törmään usein työssäni. Useimmissa tapauksissa kyseessä on ikääntyvät ihmiset. Lisäksi on myös ihmisiä, joille tavaran määrä ei ole itselleen ongelma.

Olen aiemmin kirjoittanut siitä kun puolison tavarat ovat järjestyksen esteenä, linkistä löydät kirjoituksen.

Kysymys voi koskea myös sukumökkejä tai omaa lapsuudenkotia.

Ensimmäinen sääntö aina on, että älä lähde itse karsimaan tavaroita. Ainakaan niin kauan, kun kyseessä on tavarat, jotka omistaa henkilö, joka on päätöksiin kykenevä.

Mikäli kyseessä on selkeästi keräilypakkoon taipuva ihminen, tilanteessa tarvitaan myös ammattiapua. Minä itsekin teen töitä vain ihmisten kanssa, jotka haluavat apua. Tahto tavaroiden raivaamiseen ja järjestämiseen pitää tulla kuitenkin itseltä.

Tämän vuoksi toisena ohjeena on aika selkeästi, että keskustele tavaran omistajan kanssa asiasta. Kuuntele ja kunnioita toisen ajatuksia ja vastauksia.

Usein näitä keskusteluja käydään omien vanhempien tai sukulaisten kanssa. Tällöin on hyvä tiedostaa, että keskustelussa ja työssä on mukana valtavasti tunteita.

Voit itse tuoda esille, miksi sinulla on herännyt huoli tavaran määrästä. Tai miksi mielestäsi nyt olisi hyvä aika käydä tavaroita läpi. Onko kyse siitä, että sinua kauhistuttaa mahdollisesti perinnöksi joskus jäävä täysi talo. Silloin voi kertoa, että haluaa itsekin tietää, mitkä vanhempien tavaroista on tärkeitä, millä on muistoja ja mitkä ovat ehdotonta säilyttää.

Samoin jos huoli on vanhemman ihmisen pärjäämisestä kotonaan tavarapaljouden keskellä, senkin voi kertoa. Koti, jossa on riittävästi tilaa ja tavarat loogisessa järjestyksessä, antaa ikäihmisellekin mahdollisuuden asua kotonaan pidempään itsenäisesti. Olen kirjoittanut asiasta vinkkejä aiemmin, löydät ne täältä.

Mikäli pääsette yhteisymmärrykseen asiassa ja lähdette käymään tavaroita läpi, ole apuna, älä tuputa omia mielipiteitäsi sekä kunnioita toista. Voit auttaa kantamalla tavaroita, pakkaamalla sekä toimittamalla kierrätykseen tai lahjoitukseen. Voit etsiä paikallisia myyntipaikkoja tai auttaa netissä myymisessä. Älä missään nimessä laita salaa mitään pois.

Jos apuasi ei haluta, kunnioita sitäkin päätöstä.

Luopumista on harjoiteltava, aloittakaa pienistä kohteista. Mielellään tavaroista, jotka eivät herätä paljon tunteita. Joillekin se voi olla vaatekaappi, toiselle keittiö. Sitten vain kohde kerrallaan eteenpäin.

Mikäli yhteisymmärrystä ei löydy, keinoja on aika vähän käytettävissä.

Tällöin voi kutsua vaikka koulutetun ammattijärjestäjän tutustumiskäynnille, minullakin se on ilmainen. Silloin voi keskustella ulkopuolisen, ammattilaisen kanssa.

Tavaroiden läpikäyminenkin on helpompaa ulkopuolisen kanssa. Lisäksi ole itsekin ollut mukana tilanteissa, joissa on useampia ihmisiä mukana. Tällöin, esim. kuolinpesän kanssa on usein mukana valtavasti tunteita. Silloin ammattilainen joukossa pitää huolta, että jokainen saa äänensä kuuluviin ja työ etenee joutuisasti ilman turhaa riitelyä.

Koulutettuja ammattijärjestäjiä löydät ympäri Suomea. Listan löydät täältä, itse toimin Varsinais-Suomen alueella.

Jos innostuit raivaamisesta, lataa tästä Järjestyksen A ja O - näin pääset raivauksessa alkuun- oppaan.