Vaatekaapin raivaus ja järjestely

02.08.2018

"Helteisenä heinäkuun päivänä kävimme Miian avustuksella läpi kaikki vaatteet, joita oli monessa paikassa, eivätkä oikein mahtuneet säilytyspaikkoihinsa.

Vaateryhmä kerrallaan poistettiin sopimattomat, väärän kokoiset tai muuten pitämättä jääneet.

Löytyipä muutama lempivaate, joiden olemassaoloa en enää muistanut.

Lopulta vaatteet laitettiin siististi laatikoihin. Kyllä nyt löytyy vaatteet ensi silmäyksellä ja on huomattavasti väljempää ja helpompaa.

Vaatteita lähti 3 jätesäkkiä, myyntiin sekä suoraan lahjoitukseen ja tekstiilijätteeksi.

Oli helppoa, kun Miia vei lahjoitusvaatteet ja jätteet mukanaan oikeisiin keräyspisteisiin."

Vaatteet käytiin läpi vaateryhmä kerrallaan

Ja viikattiin käytännöllisesti laatikoihin.

Työhön meni 4 tuntia. Ammattijärjestäjän avulla työ etenee reippaasti ja johdonmukaisesti.