Varakappaleet ja varoiksi ostaminen

28.02.2020

Ostanpa varmuuden vuoksi kaupasta kahvia, leivinpaperia, hammastahnaa, vessapaperia tai vaikka makaronia, koska en oikein muista onko kotona niitä. Ja ennen kaikkea siksi, että ne ei lopu kesken. Jokainen tietää kuinka helppoa on ostaa "varoiksi". Lopputulos on kuitenkin se, että hyvin monella ihmisellä on joku tuote, jota tulee hamstrattua kotiin aivan liikaa.

Nämä varakappaleet sitten vievät aivan liikaa tilaa kaapeista sekä niissähän on aivan turhaan rahaa kiinni. Lisäksi jos säilytystapa ei ole oikea, luultavasti ne häviävät ja silloin pitää taas ostaa uusi.

Miten päästä varakappaleista ja varastosta eroon?

Kun kaapeissa on jonkinnäköinen järjestys ja väljyys, ei siellä pääse tarpeettomat asiat lisääntymään. Koita säilyttää samat tavarat samassa paikassa. Turhan isosta varastosta pääsee eroon, kun tekee tiukan ostolakon kyseisiin tuotteisiin ja aktiivisesti käyttää niitä pois, esim. ruokatarvikkeet.

Tästä minulla on omakohtainen esimerkki, oppi ja tunnustus. Kun lapset olivat pieniä, pidin valtavan tärkeänä, että meillä oli erilaisia puuroja. Eli erilaisia hiutaleita suunnilleen viikon jokaiselle päivälle. Siitä aiheutui se, että meillä oli noin 7 erilaista purkkia. Kaiken lisäksi harrastan säilytyspurkkeja kuivatavarakaapissani, joten lopputulos oli se, että meillä oli noin 7 hiutale- tai ryynipurkkia. Lisäksi noin 7 vajaata pussia tai laatikkoa. Siis 14 erilaista purnukkaa tai laatikkoa vain puuroa varten.

Nykyään meillä on puuroriisiä ja vaihtuva puurohiutalelaatu. Kyllä sitä samaa puuroa voi syödä useampana päivänä, vaihdetaan sitten kun tarvitsee ostaa lisää. Tällä tavoin olen saanut varastoa noin 10 purkkia pienemmäksi ja pari hyllyä lisää tilaa.

Ota avuksi ostoslista

Pidä kotonasi kauppalappu aina käden ulottuvilla. Tällöin voit ja kaikki muutkin taloudessa asuvat voivat kirjoittaa loppumassa olevat jutut ylös. Eikä tarvitse ostaa niin paljon varastoon.

Onko teillä kotona paljon varastoon ostettuja tavaroita?


Jos innostuit raivaamisesta, tästä voit tilata itsellesi uutiskirjeen, jossa parin viikon välein hyviä järjestämisvinkkejä. Saat lisäksi heti Järjestyksen A ja O - näin pääset raivauksessa alkuun- oppaan.

Jos mietit, että olisiko sinulle mitään hyötyä ammattijärjestäjän avusta, tutustu 100 hyötyä ammattijärjestäjän avusta -sivuuni. Olisiko jostain hyödystä apua sinunkin arjessasi?

Tilaa itsellesi ammattijärjestäjän apua. Soita heti 040 7484735 tai laita viestiä minulle yhteydenottolomakkeella.