Huhtikuun tavaravirta kodissamme ja ostolakko

30.04.2020

Huhtikuu alkaa olla lopuillaan ja on siis neljäs kuukausi tavaravirran seuraamista kodissamme.

Ostolakkoa on suhteellisen helppo noudattaa, kun kauppoihin ei tule lähdettyä. Kuitenkin kolikon kääntöpuolena on suurimmaksi osaksi kotona vietetty aika. Se on ainakin herättänyt minussa sisustuskärpästä taas henkiin. Olisi kiva saada jotain uutta piristystä. Olen etsinyt kaapeista uusia ideoita, vaihtanut verhoja ja lopulta myös sortunut muutamaan uuteen kukkaruukkuun.

Pihalle ostin alkukuusta uudet tuolit ruokapöydän tilalle. Tämäkin oli kyllä pitkään ollut harkinnassa. Lisäksi ostetut tuolit ovat samaa sarjaa muiden kalusteiden kanssa. Näin ollen ovat monikäyttöisempiä.

Pois lähtenyttä tavaraa löytyi vintin kevätsiivouksessa. 3 polkupyörää sekä kaikennäköistä ihmeelistä rojua. Nämä sain lahjoitettua paikallisessa Facebookin lahjoitusryhmässä ja suurin osa noudettiin kotoa alle tunnissa ilmoituksesta.

Lisäksi siivosin työkalu/tärkeiden romujen laatikoita kodinhoitohuoneesta. Niihin kertyy aika kaikenlaista turhaa.

Muuten huhtikuun tavaravirtaa ja kirjaamattomia tavaroita kertyi koiran tassun haavasta. Tuli kauluria, lääkkeitä, puhdistusaineita ja rasvoja. Sideharsoputkia, lasten sukkia, koiran tossuja ja teippejä. Niitä kolmea erilaista. Sekä tietenkin kuukausibudjetissa tuntuva eläinlääkärin lasku : )

Mutta siis kuukauden tulos oli - 44 tavaraa. Mielestäni ihan kohtuullinen. Ottaen kuitenkin huomioon, että olen noin 10 vuoden aikana hävittänyt noin 80% omaisuudestamme. Joskus olen jopa suunnitellut tavaroidemme laskemista.

Alkuvuoden saldo on - 185 tavaraa. Se kyllä tuntuu vähän pieneltä. Mutta on tässä ollutkin erityinen kevät. Nyt vaan toukokuuta kohti, ostolakko paremmin mieleen ja toukokuulle tavoitteena 100 pois lähtevää tavaraa!

Voit käydä katsomassa tarkemmin, miten alkuvuosi on mennyt. Löydät täältä tammikuun, helmikuun ja maaliskuun postaukset asiasta.

Tässä vielä tavaravirta eriteltynä.

Kotiimme saapuneet 13 tavaraa:

2 kpl tuoleja pihalle

2 kpl puutarhapöytiä

1 metallinen keksirasia

1 säilytyslaatikko puutarhaan ulkoleluille

1 ylimääräisenä kaupanpäällisenä saatu suihkusaippua

Miehelle paitapusero ja pojalle paita alennusmyynnistä

Lapsenlapselle keppihevonen

3 suojaruukkua sisäkasveille.

Sekä pois lähteneet, 57 tavaraa:

1 rikkinäinen, hapertunut lakana

1 salaattiottimet

2 kpl koiran pehmoleluja

5 hanskaa, jotka jäljellä koiran käsittelyn jälkeen

1 pipo

1 kaulaliina

1 lippalakki

2 kpl maustesäilytyspurkkia

4 kpl pääsiäiskoristeita lahjoitukseen

3 kpl amppelikannakkeita, verholautaan kiinnitettäviä

1 pari rikkinäisiä puutarhahanskaita

8 epämääräistä osaa työkalulaatikosta

3 kpl pitkään säästettyjä lasipurkkeja kansineen, lasinkeräykseen

3 kpl polkupyöriä

5 kpl kynttilälyhtyjä lahjoitukseen

3 kpl kynttilälyhtyjä metallinkeräykseen

1 amppeli

1 kastelukannu

1 parvekelaatikko

1 säilytyslaatikko

1 apupöytä

1 minisukset

1 lumilauta

1 kulmakorihylly

2 ulosvedettävää henkaritankoa

3 muovilaatikkoa


Jos innostuit raivaamisesta, tästä voit tilata itsellesi uutiskirjeen, jossa parin viikon välein hyviä järjestämisvinkkejä. Saat lisäksi heti Järjestyksen A ja O - näin pääset raivauksessa alkuun- oppaan.

Jos mietit, että olisiko sinulle mitään hyötyä ammattijärjestäjän avusta, tutustu 100 hyötyä ammattijärjestäjän avusta -sivuuni. Olisiko jostain hyödystä apua sinunkin arjessasi?

Tilaa itsellesi ammattijärjestäjän apua. Soita heti 040 7484735 tai laita viestiä yhteydenottolomakkeella.