Kesän tavaravirta ammattijärjestäjän kotona

14.09.2022

Kesä alkaa taas kääntymään syksyyn, ja kelikin on jo sen mukainen. Tavarakirjanpitoa olen pitänyt, vaikka en ole teille ehtinytkään asiasta raportoimaan. Kesällä pidin pientä lomaa, ja heinäkuussa ei juurikaan kotonamme tavarat liikkunut mihinkään suuntaan. Kesäkuussa kyllä kevään sairastamisen innoittamana sain käytyä kaappeja hyvinkin tehokkaasti läpi.

Elokuu on ollut lähipiirissäni suurta muuttoprojektia, kolmen läheisen muuttaessa. Muuton yhteydessä ja varsinkin nuorten ihmisten muuttaessa on hyvä kysellä, löytyykö lähipiiristä jotain tarpeellisia tavaroita. Silloinkin on hyvä pitää mielessä, että ei ole järkevää lahjoittaa muuttajalle kaikkea ylimääräistä. Jos lahjottamasi tavarat eivät ole tarpeellisia tai esimerkiksi astioita on aivan valtava määrä, ylimääräisten astioiden ongelma vaan siirtyy toiseen osoitteeseen.

Kesä on ollut kyllä tehokas kotonani, kokonaisuudessa kodistamme on lähtenyt 1764 tavaraa!

Kodista lähteneet tavarat

Kesän aikana olen käynyt kaappeja läpi hyvinkin tarkkaan. Meillä olevista leluista sai taas paljon lähteä, niin kuin viime kerrallakin täällä kerroin. Kävimme myös varastoja läpi, ja turhat sekä rikkinäiset saivat lähteä. Tavaroita meillä on hävinnyt siihen tahtiin, että pystyin poistamaan myös 2 Malm-laatikostoa, niistä tuli ihan konkreettista tilaakin.

Kuvassa olevat vanhat puhelimet päätin lopulta hävittää. Nykyään on suuri komponentti- sekä materiaalipula, joten on aivan turha muistella vanhoja puhelimia, kuva kyllä riittää minullekin. Kaiken kaikkiaan poistettavaa löytyi tällä kertaa jokaisesta tavararyhmästä, tekstiileistä, vaatteista ja tavaroistakin. Kolmen kuukauden poistettavia tavaroita siis 1764 kpl.

Kotiin saapuneet tavarat

Taas olen pohtinut ostokäyttäytymistäni pitkään. Näin myös syksyn tullessa minussa herää sisustaja, joka haluaisi jotain uutta kotiin. Sisustamisessa olen ratkennut 4 pöytätablettiin sekä 4 kukkaruukkuun, joita minulla ei ole ollut riittävästi. Lisäksi ostin 2 kynsilakkaa, syystä että ovat käyttämääni väriä ja silloin olivat tarjouksessa. Rikkimenneiden tilalle ostimme kasteluletkun pään sekä auton. Nämä siis välttämättömyyksiä.

Kotiin myös helposti kulkeutuu tavaraa muualta. Esimerkiksi kuvassa olevan piknikhuovan mieheni sai töistä. Se odottaa eteisen kaapissa, jos sille jotain käyttöä keksimme. Luultavasti kuitenkin saa lähteä eteenpäin käyttämättömänä. Eihän meidän ole pakko luovuttaa säilytystilaamme turhille tavaroille vain siksi, että olemme jotain lahjaksi saanut.

Lisäksi olen hankkinut tietokoneeseeni toisen näytön töitä helpottamaan. Mutta sen onneksi löysin käytettynä. Kaiken kaikkiaan tavaraa kotiimme on kesän aikana saapunut 27 kpl, raportin lopputulos siis - 1737 tavaraa. Vuoden 2022 saldo 8 kuukauden jälkeen - 3001 tavaraa.

Syyskuulle ja loppuvuoteen on tarkoitus pysyä tarkkana kotiin saapuvien tavaroiden kanssa sekä katsella vielä ympärilleen ja pohtia, että mitkä ovat perimmäiset syyni tavaroiden säilyttämiseen. Näistä lisää ensi kerralla.

Jos haluat tietää, miten vuosi on mennyt tähän asti, löydät täältä tavaravirran tammikuussa, helmi- ja maaliskuun ajatukset sekä myös huhti- ja toukokuun tiedot.

Oletko sinä koskaan kirjannut kotisi tavaravirtaa, onko joku asia yllättänyt sinut?