Syyskuun tavaravirta ja ostolakon lipsumisesta maksetut oppirahat

01.10.2020

Syyskuu on lopussa, vihdoinkin pääsin kotonamme raivaamiseen kiinni, kiitos Instagramissa kollegan, @laura_holmstom_ #raivausriennot. Raivausriennothan on perinteinen minimalismipeli, jossa päivittäin vähennetään tietty määrä tavaraa. Joko päivän numeron verran tai käänteisensä. Näin kotoa häviää noin 500 tavaraa kuukauden aikana.

Joka tapauksessa sain inspiraationi siitä, ja viikon aikana kävin läpi miltei kaikki kotonamme löytyvät kaapit ja laatikot. Tehtävä ei ollut helppo, koska olen noin 10 vuoden aikana jo hävittänyt noin 70-80% tavaroistamme.

No, kuitenkin tavaraa löytyi ja päädyin ottamaan itselleni kirpputoripaikan. Tämä siitä syystä, että yleensä lahjoitan vaan tavarat eteenpäin. Nyt löytyi paljon tavaraa, joista olisi kiva saada rahaakin.

Pidin kuukauden aikana 2 viikkoa kirpputoripaikkaa, josta käteen kulujen jälkeen jäi noin 160 €. Tavaraa sain myytyä hyvin. Lopuista tavaroista kirjoitinkin viimeksi blogissani. Täältä voit lukea ajatuksia, että koska on oikea aika luopua kirpputorimyynnistä?

Kirpputorilla pyrin olla katselematta ympärilleni. Viimeisellä kerralla kun hain tavaroitani, törmäsin aivan täydelliseen laukkuun. Laukkuun, joka vaikutti juuri siltä, mitä olen etsinyt jo pitkään. Tutkin laukkua pitkään, taisi olla käyttämätön. Hintaa 2 euroa, joten päätin sitten ostaa laukun.

Kuitenkin laukusta muodostui suuri murheen aihe. Ensimmäisellä käyttökerralla viime viikonloppuna totesin laukun haisevan. Se haisi sellaiselta kellarilta, vaikka sitä ostaessakin haistelin. On sitten hometta tai ei, laukku päätyi energiajätteeseen. En halua siirtää ongelmaa eteenpäin vaan kärsin itse tunnontuskat ehjän tavaran pois heittämisestä. Mutta opinpa taas. Joskus täytyy vaan maksaa oppirahoja huonoista päätöksistä

Syyskuussa on uusittu perheestämme peitot ja tyynyt, sängyn vaihto on edessä, kun vaan sänky saapuu. Vanhalla ikää noin 14 vuotta, samoin peitot ja tyynyt alkoivat olla tiensä päässä. Pesen niitä 3-4 kertaa vuodessa niin alkaahan ne siitä kärsimään.

Syksyn sisustusintoon ostin harmillisesti pöytätabletin ja 2 koristetyynyn päällistä. Syksyn tullen on helppo lipsahtaa sisustamaan enemmänkin. Mutta onneksi tulin järkiini noiden jälkeen.

Kuukauden tuloksena kotiin saapui 11 tavaraa ja pois lähti 491 tavaraa. Näin ollen kuukauden tulos oli -490 tavaraa, koko vuodessa meiltä on lähtenyt -762 tavaraa. Pääset lukemaan täältä aiemmat, tammi-, helmi-, maalis-, huhtikuun, alkukesän ja kesän postaukset.

Loppuvuoden aion keskittyä enemmän ostolakon pitämiseen. Meiltä on jo hankala löytää pois lähteviä tavaroita, mutta pidän kyllä kirjaa pienistäkin. Nyt tärkeintä, että uutta ei enempää taloon tule.

Miten sinulla on mennyt? Onko kulunut vuosi vähentänyt tavaramäärää kotonanne?

Kerro kommenteissa.

Jos kaipaat vinkkejä, miten päästä raivaamisessa alkuun, lataa tästä Järjestyksen A ja O - Näin pääset raivauksessa alkuun - opas.

Tässä vielä eriteltynä tavaravirta syyskuussa


Sisään kannetut 11 tavaraa

Pöytätabletti ja 2 koristetyynyn päällistä.

Sohvasänky, lähtee myöhemmin mökille.

5 ompelulehteä ystävältä

2 keittokirjaa saatu

Ja pois lähteneet 491 tavaraa

31 korua tai korvisparia

33 askartelu- ja ruokaohjetta. Pitkään säästetty, ei ikinä luettu.

22 matkakohde-esitettä.

8 tuoppia

16 kpl foliovuokia

4 lasia

2 uunivuokaa

Juustomuotti

Kori

3 muumi-lasikorttia

26 sukkapuikkoa

20 sukkapuikkoa

5 kpl kasseja

tuoksulyhty ja tuoksut

Matkapeli

2 valokuvakehystä

70 kpl hiuslenkkejä

15 joululehteä

8 mehujäämuottia

25 kpl Nauhoja

11 siivousvälinettä

5 takkia

2 farkut

Paitapusero

7 vaatetta korjattuna maailmalle

11 epämääräistä tavaraa kodinhoitohuoneesta

8 Ikkunanpesurit + kaikki lisäosat

4 uunivuokaa

2 Tupperware-purkkia

2 ruokalappua

Kertakäyttöpöytäliina

1 pkt pillejä

4 DVD:tä

5 kosmetiikkatavaraa

2 koiran tavaraa

Tuoksukynttilä

3 kpl kynttiläsomisteita

Karttakirja

Säästöpossu

7 lehteä

Tuuletin ja hiustenkuivain ser-romuun

Lasten muovimopo

12 kuohuviinilasia

Uunivuoka

Meikkipussi

25kpl coktail-varjoja

2 kengät

42 tavaraa pojan huoneesta

2 villasukat

Turvakengät

4 seinälautasta

4 sukkaohjelehteä

11 kirjaa

Tablettisuoja

3 toppahousut

Toppatakki

2 viherkasvia

Ruukku

Sateenvarjo